Jos kaikki asetukset ovat kunnossa, niin ainahan jää mahdollisuus, että kamerassa on jokin vika. Optinen tähtäin toimii valonnopeudella, joten siinä ollaan kyllä reaaliajassa. Mutta ei kai peilittömässäkään enää pitäisi olla käyttöä haittaavaa viivettä. Eli, jos otat molemmilla kameroilla samalla tavalla kuvan, niin lähtökohtaisesti pitäisi toimia samalla tavalla, eikä niin, että toisella vaatii 0,2 s ennakointia.makismika kirjoitti: Käytin hyppykuvien kuvaamiseen servotarkennusta, liekö se vaikuttanut viiveeseen? Lämpötilakin oli tuolloin nollan tuntumassa. Lyhyistä ajoista puhutaan se on totta, 5Dmk4:lla olen noita ottanut aiemmin ongelmitta ja eos-r:n kanssa viive toistui kaikki viisi kertaa mitä sain lapsen hyppäämään. Voihan kyse olla myös etsimen näytöllä olevan kuvan viiveestä. En kokeillut ottaa kuvaa niin, että katson lasta kameran ohi ja laukaisen. Harmi, kun sain pitää runkoa vain kaksi päivää, olisin mielelläni kokeillut enemmänkin.
Canonin peilitön FF, EOS R
-
- Viestit: 1085
- Liittynyt: Touko 15, 2008 12 : 11
Re: Canonin peilitön FF, EOS R
-
- Viestit: 283
- Liittynyt: Tammi 09, 2003 22 : 23
- Viesti:
Re: Canonin peilitön FF, EOS R
Täytyy kompata itsekin, että näitä käyttökokemuksiin pohjautuvia arvioita on kiva lukea. Peukku.makismika kirjoitti:Kirjoitin hieman omista käyttökokemuksista: https://kuvausmakinen.kuvat.fi/blog/2/c ... okemuksia/" onclick="window.open(this.href);return false;
-
- Viestit: 674
- Liittynyt: Helmi 26, 2018 16 : 46
Re: Canonin peilitön FF, EOS R
Omaan makuun jopa turhan vaatimaton, mutta myy silti Canoniin tottuneille varmasti hyvin.
Onneksi sentään kahva on iso, sehän se ainut olennainen ominaisuus.
https://m.dpreview.com/reviews/canon-eos-r/11" onclick="window.open(this.href);return false;

- Viestit: 4487
- Liittynyt: Elo 15, 2010 13 : 19
Re: Canonin peilitön FF, EOS R
Iso? Olet nyt ymmärtänyt jotain väärin. Iso tarkoittaa suurta.M1O kirjoitti:Omaan makuun jopa turhan vaatimaton, mutta myy silti Canoniin tottuneille varmasti hyvin.
Onneksi sentään kahva on iso, sehän se ainut olennainen ominaisuus.
Tässä on moderni pienikokoinen kinokokoinen matkakamera, joka on näppärä takin taskussa tai kaulahihnassa pitemmälläkin reissulla. Pienen koon takia ergonomiassa on tehty huomattavia kompromisseja, mikä tekee käytöstä kankeaa ja ärsyttävää.
Tässä on normaalikokoinen kamera, jota on mukava käyttää. Kuvaus ei tunnu näpertämiseltä tai tihrustamiselta.
Tätä voi jo alkaa kutsua varovasti suurehkoksi kameraksi.
Tuo mitä sinä esittelit lienee joku James Bond -leffan kulissi, joku mikrokokoinen agenttikamera tai vastaava. Tai sitten mikä lie Kinder-munasta tullut lelu.
Hannu
-
- Viestit: 1963
- Liittynyt: Touko 14, 2007 11 : 16
Re: Canonin peilitön FF, EOS R
Toisaalta, on hieman ikävää, että etenkin Canonin kohdalla, jossa on totuttu hyvään, että kahva on se positiivinen asia ergonomiassa, lopuissa tuntuu olevan sanomista.
-
- Viestit: 674
- Liittynyt: Helmi 26, 2018 16 : 46
Re: Canonin peilitön FF, EOS R
Juurikin näin. Hieman ikävää, jos tuota on odottanut useamman vuoden.Shuko kirjoitti:Toisaalta, on hieman ikävää, että etenkin Canonin kohdalla, jossa on totuttu hyvään, että kahva on se positiivinen asia ergonomiassa, lopuissa tuntuu olevan sanomista.
Ehkä ovat Canonilla lukeneet tätä foorumia, ja meinanneet että päästäänpä helpolla kun hyvään peilittömään riittää että on hyvä pitää kiinni.
-
- Viestit: 6505
- Liittynyt: Helmi 10, 2010 21 : 25
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Canonin peilitön FF, EOS R
Täysin ot:ta, mutta nyt on pakko antaa virtuaaliset aplodit. Varsin hienosti sanan säilä heiluu.hkoskenv kirjoitti:Iso? Olet nyt ymmärtänyt jotain väärin. Iso tarkoittaa suurta.M1O kirjoitti:Omaan makuun jopa turhan vaatimaton, mutta myy silti Canoniin tottuneille varmasti hyvin.
Onneksi sentään kahva on iso, sehän se ainut olennainen ominaisuus.
Tässä on moderni pienikokoinen kinokokoinen matkakamera, joka on näppärä takin taskussa tai kaulahihnassa pitemmälläkin reissulla. Pienen koon takia ergonomiassa on tehty huomattavia kompromisseja, mikä tekee käytöstä kankeaa ja ärsyttävää.
Tässä on normaalikokoinen kamera, jota on mukava käyttää. Kuvaus ei tunnu näpertämiseltä tai tihrustamiselta.
Tätä voi jo alkaa kutsua varovasti suurehkoksi kameraksi.
Tuo mitä sinä esittelit lienee joku James Bond -leffan kulissi, joku mikrokokoinen agenttikamera tai vastaava. Tai sitten mikä lie Kinder-munasta tullut lelu.
Showreel:
https://vimeo.com/814152881
https://vimeo.com/814152881
-
- Viestit: 394
- Liittynyt: Syys 07, 2016 14 : 34
Re: Canonin peilitön FF, EOS R
nsamppa kirjoitti:Täysin ot:ta, mutta nyt on pakko antaa virtuaaliset aplodit. Varsin hienosti sanan säilä heiluu.hkoskenv kirjoitti:Iso? Olet nyt ymmärtänyt jotain väärin. Iso tarkoittaa suurta.M1O kirjoitti:Omaan makuun jopa turhan vaatimaton, mutta myy silti Canoniin tottuneille varmasti hyvin.
Onneksi sentään kahva on iso, sehän se ainut olennainen ominaisuus.
Tässä on moderni pienikokoinen kinokokoinen matkakamera, joka on näppärä takin taskussa tai kaulahihnassa pitemmälläkin reissulla. Pienen koon takia ergonomiassa on tehty huomattavia kompromisseja, mikä tekee käytöstä kankeaa ja ärsyttävää.
Tässä on normaalikokoinen kamera, jota on mukava käyttää. Kuvaus ei tunnu näpertämiseltä tai tihrustamiselta.
Tätä voi jo alkaa kutsua varovasti suurehkoksi kameraksi.
Tuo mitä sinä esittelit lienee joku James Bond -leffan kulissi, joku mikrokokoinen agenttikamera tai vastaava. Tai sitten mikä lie Kinder-munasta tullut lelu.
Ei tälläisen pask.. tuottamiseen mikä ei liity aiheeseen mitenkään paljon vaadita ja kertoo hkoskenv sekä nsamppan älystä kaiken oleellisen.
-
- Viestit: 6505
- Liittynyt: Helmi 10, 2010 21 : 25
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Canonin peilitön FF, EOS R
Näin on. Se mitä ja miten kirjoittelee, kertoo pitkässä juoksussa vääjäämättä älystä kuten myös käytöstavoistakin.rarehanu kirjoitti:Ei tälläisen pask.. tuottamiseen mikä ei liity aiheeseen mitenkään paljon vaadita ja kertoo hkoskenv sekä nsamppan älystä kaiken oleellisen.
Viimeksi muokannut nsamppa, Marras 21, 2018 9 : 33. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Showreel:
https://vimeo.com/814152881
https://vimeo.com/814152881
-
- Viestit: 1242
- Liittynyt: Touko 11, 2011 13 : 59
Re: Canonin peilitön FF, EOS R
Ihmetyttää miksi tuolla haukutaan video-af:ääkin. Kuitenkin Canon on tunnettu sen toimivuudesta ja itsekin tykkään videoida vanhalla 7DII:llä juuri dual pixel af:n kätevyyden takia.M1O kirjoitti:Omaan makuun jopa turhan vaatimaton, mutta myy silti Canoniin tottuneille varmasti hyvin.
Onneksi sentään kahva on iso, sehän se ainut olennainen ominaisuus.
https://m.dpreview.com/reviews/canon-eos-r/11" onclick="window.open(this.href);return false;
Zone VI
-
- Viestit: 6505
- Liittynyt: Helmi 10, 2010 21 : 25
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Canonin peilitön FF, EOS R
Ihme homma kieltämättä. Kerran oon R:ää hypistelly ja aika hyvin se silloin tuntu toimivan. Mut sit toinen mistä nuo nurisivat on "Very difficult to follow moving subjects while shooting bursts". Selittynee tällä:zone6 kirjoitti:Ihmetyttää miksi tuolla haukutaan video-af:ääkin. Kuitenkin Canon on tunnettu sen toimivuudesta ja itsekin tykkään videoida vanhalla 7DII:llä juuri dual pixel af:n kätevyyden takia.M1O kirjoitti:Omaan makuun jopa turhan vaatimaton, mutta myy silti Canoniin tottuneille varmasti hyvin.
Onneksi sentään kahva on iso, sehän se ainut olennainen ominaisuus.
https://m.dpreview.com/reviews/canon-eos-r/11" onclick="window.open(this.href);return false;
https://youtu.be/xdE44BHou6A?t=288" onclick="window.open(this.href);return false;
Kamera näyttää sarjatulella juuri otetun kuvan, jolloin oot aina vähän jäljessä. Vähän purkkaratkaisulta haiskahtaa. Eikä ees vähää. Ihmeellistä sinällään, koska perinteisesti Sony on tommosiin syyllistynyt. CaNikon-osasto on tehnyt näitä astetta "tylsempiä" kameroita, mutta mitkä on toiminu ilman mitään purkkaratkaisuja tai muita speksinysväyksiä.
Showreel:
https://vimeo.com/814152881
https://vimeo.com/814152881
-
- Viestit: 22694
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
Re: Canonin peilitön FF, EOS R
No melekonen viritys on mikäli sarjatulella näytetään edellinen ruutu. Showstopper-tason issue. Ei sillä, onhan liveview aina viiveellä vaikkakin pienellä. Mutta tässä tapauksessa viive vastaa jotain vanhaa Pentax K20-D liveviewiä mikä pyöri n. 15FPS.
Mutta jos Soni R:ään laittaa Bright-Monitoring päälle niin kuva päivittyy tyyliin 2FPS kun runko yhdistelee edellisiä frameja näyttääkseen kirkkaamman kuvan pimeässä.

- Viestit: 1174
- Liittynyt: Tammi 08, 2013 13 : 10
Re: Canonin peilitön FF, EOS R
Minä taas ihmettelen sitä, miten kukaan voi ihmetellä tuota sarjatulen slideshow:ta tai EVF-viivettä. Tuo oli täysin tiedossa siitä asti kuin speksit ja tieto 5DIV:n hitaasta sensorista tuli ulos. Kas kun
* Mistä ihmeestä sinne EVF:ään mitään päivityksiä revittäisiin silloin kun sensoria luetaan reilu 80 ms (25% hitaampi kuin esim gen2 Sony A7:t) per still-valotus?
* Samainen hidas sensori aiheuttaa sen, että EVF:lle tulevan videon "palautus" stillivalotuksen jälkeen on hidasta, koska >= 100 fps on tarjolla vain 720p:llä ja EVF on kuitenkin "920p" eli jos EVF:ää syötetään 1080p 60 fps videosta tuosta napsahtaa EVF:än jäätymiseen vielä 16 ms lisää ja tämä näkyy korkeampana EVF-viiiveenä. Eli stillikuva aiheuttaa minimissään n. 100 ms (+prosessointiviiveet jne.) jäätymisen EVF:ään; Vertailukohtana vaikka Sony A9:n reilu 6 ms lukuaika.
Tääkin jäätymisen kesto on helppo mitata vaikka kuvaamalla EVF:n läpi millisekuntikelloa PC:ssä 120 Hz näytöllä vaikka jonkun uudehkon RX100:n tai kamerapuhelimen High Frame Rate videotilalla. Videosta voi laskea samaa kellonaikaa näyttävistä ruuduista kauan se on jäässä.
Tää sama oli täysin näkyvissä kun kuvaili pidemmän putken kanssa sarjaa vanhalla gen 1 A7R:llä (LA-EA2 + 70-400), jossa oli myös suht. hihaslukuinen IMX094 sensori. Nopeammin liikkuvat kohteet oli ihan tuskaa kun slideshow alkoi.

- Viestit: 3602
- Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53
Re: Canonin peilitön FF, EOS R
Mietin tän ärrän ostamista stilleihin, mutta kuvanlaatukin vaikuttaa puurolta A7R3 verrattuna, niin jää kyllä toistaiseksi väliin.nsamppa kirjoitti:
https://youtu.be/xdE44BHou6A?t=288" onclick="window.open(this.href);return false;
Kamera näyttää sarjatulella juuri otetun kuvan, jolloin oot aina vähän jäljessä. Vähän purkkaratkaisulta haiskahtaa. Eikä ees vähää.
Tiesin, että tällainen tulee, niin ostin lisää Canonin lasia ja nyt kyllä kieltämättä hiukan ketuttaa...
Sonyssa ei tunnu noi Canonin lasit oikein piirtävän kunnolla tai sitten olen hiukan liian kriittinen.
Varmaan ostettava Sonyn oma 24 GM tai muuta ja jätettävä Canonit ja Canonistit suosiolla rauhaan...
-
- Viestit: 2685
- Liittynyt: Tammi 06, 2009 15 : 39
- Paikkakunta: Turun seutu
- Viesti:
Re: Canonin peilitön FF, EOS R
Menee ohi aiheesta, mutta mitkä lasit erityisesti ei tunnu toimivan?T71 kirjoitti:Mietin tän ärrän ostamista stilleihin, mutta kuvanlaatukin vaikuttaa puurolta A7R3 verrattuna, niin jää kyllä toistaiseksi väliin.nsamppa kirjoitti:
https://youtu.be/xdE44BHou6A?t=288" onclick="window.open(this.href);return false;
Kamera näyttää sarjatulella juuri otetun kuvan, jolloin oot aina vähän jäljessä. Vähän purkkaratkaisulta haiskahtaa. Eikä ees vähää.
Tiesin, että tällainen tulee, niin ostin lisää Canonin lasia ja nyt kyllä kieltämättä hiukan ketuttaa...
Sonyssa ei tunnu noi Canonin lasit oikein piirtävän kunnolla tai sitten olen hiukan liian kriittinen.
Varmaan ostettava Sonyn oma 24 GM tai muuta ja jätettävä Canonit ja Canonistit suosiolla rauhaan...
Minulla 16-35 2.8 II oikeastaan ainoa joka reunoilta todella huono.
Mm. 24-70 2.8 II, 100 2.8 L, 300 2.8 IS, 70-300 L taas piirtää todella skarpisti.
Tokihan tämä 24 1.4 on lajinsa valio, ei epäilystäkään.
-
- Viestit: 3602
- Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53
Re: Canonin peilitön FF, EOS R
Suurin osa EF bajonetin 14-50mm laseista toimii Canonissa reunoilla paremmin, ellei himmennä reilusti.Miksus kirjoitti:Menee ohi aiheesta, mutta mitkä lasit erityisesti ei tunnu toimivan?T71 kirjoitti:Mietin tän ärrän ostamista stilleihin, mutta kuvanlaatukin vaikuttaa puurolta A7R3 verrattuna, niin jää kyllä toistaiseksi väliin.nsamppa kirjoitti:
https://youtu.be/xdE44BHou6A?t=288" onclick="window.open(this.href);return false;
Kamera näyttää sarjatulella juuri otetun kuvan, jolloin oot aina vähän jäljessä. Vähän purkkaratkaisulta haiskahtaa. Eikä ees vähää.
Tiesin, että tällainen tulee, niin ostin lisää Canonin lasia ja nyt kyllä kieltämättä hiukan ketuttaa...
Sonyssa ei tunnu noi Canonin lasit oikein piirtävän kunnolla tai sitten olen hiukan liian kriittinen.
Varmaan ostettava Sonyn oma 24 GM tai muuta ja jätettävä Canonit ja Canonistit suosiolla rauhaan...
Minulla 16-35 2.8 II oikeastaan ainoa joka reunoilta todella huono.
Mm. 24-70 2.8 II, 100 2.8 L, 300 2.8 IS, 70-300 L taas piirtää todella skarpisti.
Tokihan tämä 24 1.4 on lajinsa valio, ei epäilystäkään.
Jos kokeilee vaikka Sigman ART laseja, esim 50mm 1.4 ART FE tavallisella Sonylla ja sitten sellaisella, jossa on asennettuna ohennettu kennon suojalasi, niin ohutlasisella reunojen piirto ja bokeh muuttuu selvästi parempaan suuntaan.
Tässä olisi Canonilla iskun paikka, mutta tällä rungolla tulee AA suotimen ansiosta hiukan pehmoista jälkeä. Seuraajasta on jo huhuttu ja nyt katse on jo siirtynyt siihen. Siihen asti mennään A7R3 kanssa ja pidetään noi Canonit hyllyssä ja toiveet korkealla.
-
- Viestit: 394
- Liittynyt: Syys 07, 2016 14 : 34
Re: Canonin peilitön FF, EOS R
T71 kirjoitti:Suurin osa EF bajonetin 14-50mm laseista toimii Canonissa reunoilla paremmin, ellei himmennä reilusti.Miksus kirjoitti:Menee ohi aiheesta, mutta mitkä lasit erityisesti ei tunnu toimivan?T71 kirjoitti:
Mietin tän ärrän ostamista stilleihin, mutta kuvanlaatukin vaikuttaa puurolta A7R3 verrattuna, niin jää kyllä toistaiseksi väliin.
Tiesin, että tällainen tulee, niin ostin lisää Canonin lasia ja nyt kyllä kieltämättä hiukan ketuttaa...
Sonyssa ei tunnu noi Canonin lasit oikein piirtävän kunnolla tai sitten olen hiukan liian kriittinen.
Varmaan ostettava Sonyn oma 24 GM tai muuta ja jätettävä Canonit ja Canonistit suosiolla rauhaan...
Minulla 16-35 2.8 II oikeastaan ainoa joka reunoilta todella huono.
Mm. 24-70 2.8 II, 100 2.8 L, 300 2.8 IS, 70-300 L taas piirtää todella skarpisti.
Tokihan tämä 24 1.4 on lajinsa valio, ei epäilystäkään.
Jos kokeilee vaikka Sigman ART laseja, esim 50mm 1.4 ART FE tavallisella Sonylla ja sitten sellaisella, jossa on asennettuna ohennettu kennon suojalasi, niin ohutlasisella reunojen piirto ja bokeh muuttuu selvästi parempaan suuntaan.
Tässä olisi Canonilla iskun paikka, mutta tällä rungolla tulee AA suotimen ansiosta hiukan pehmoista jälkeä. Seuraajasta on jo huhuttu ja nyt katse on jo siirtynyt siihen. Siihen asti mennään A7R3 kanssa ja pidetään noi Canonit hyllyssä ja toiveet korkealla.
Miten se voi olla niin vaikea ymmärtää, ettei canonin lasit ole sunniteltu sony peilittömiin, ilmeisesti ei edes rautalangasta vääntäminen riitä.
-
- Viestit: 1660
- Liittynyt: Loka 20, 2003 21 : 12
Re: Canonin peilitön FF, EOS R
Noinhan se EOR R toimii, näyttää edellistä kuvaa siinä kohtaa kun perinteinen peilikamera näyttää mustaa kuvaa. Ihan on makuasia kumpi on parempi. Toki Sony A9 :n ratkaisu on parempi, jokin viive siinäkin lienee mutta, jos se kykenee tuottamaan 20 kuvaa sekunnissa niin videoltahan se jo alkaa näyttää ilman mitään haittaavaa nykimistä (tai ruudun mustumista).nsamppa kirjoitti:
https://youtu.be/xdE44BHou6A?t=288" onclick="window.open(this.href);return false;
Kamera näyttää sarjatulella juuri otetun kuvan, jolloin oot aina vähän jäljessä. Vähän purkkaratkaisulta haiskahtaa. Eikä ees vähää. Ihmeellistä sinällään, koska perinteisesti Sony on tommosiin syyllistynyt. CaNikon-osasto on tehnyt näitä astetta "tylsempiä" kameroita, mutta mitkä on toiminu ilman mitään purkkaratkaisuja tai muita speksinysväyksiä.
[Edit 24.11.2018]
Jaahas, otetaan sanat takaisin. Toi Sony A9 toimii nopeasti vai sähköisen sulkimen kanssa, mekaanisella sulkimella se on 5 kuvaa sekunnissa. Tätä ei tainnut tuolla yllä mainittu tubettaja mainitakkaan, tai ainakin meni minulta ohi. Toinen tubettaja tämän asian on demonnut, https://youtu.be/EeC5IDril00" onclick="window.open(this.href);return false;.
Jotkut ovat olleet peilittömien akunkestosta huolissaan. En tiedä tarvitseeko olla. Laitan tähän pari esimerkkiä omasta EOS R :stä jossa sisällä vanha akku jonka varauskyky on jo heikentynyt. Ei mitään eco tiloja käytössä.
21.11.2018. Tähän käyttökertaan sisältyy tavallista enemmän kuvien selailua ja asetusten hakua.
Varausta jäljellä: 36%
Otosmäärä: 747
Lautautumiskyky: 2/3 (eli lieneekö 67%)
23.11.2018. Tähän käyttökertaan sisältyy pääasiassa sarjakuvausta, ja noin 250 kuvan poistaminen muistikortilta yhtenä ryhmänä, sekä muutama sammutuskerta.
Varausta jäljellä: 93%
Otosmäärä: 501
Lautautumiskyky: 2/3 (eli lieneekö 67%)
[Edit 24.11.2018]
24.11.2018: Samalla latauksella mennään. Nyt lukemat ovat
Varausta jäljellä: 69%
Otosmäärä: 2313
Lautautumiskyky: 2/3 (eli lieneekö 67%)
-
- Viestit: 6505
- Liittynyt: Helmi 10, 2010 21 : 25
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Canonin peilitön FF, EOS R
Mielenkiintoista huhua:
https://www.canonrumors.com/canon-eos-r ... rizon-cr2/" onclick="window.open(this.href);return false;
Pikselinnysvääjille herkkua tyrkyllä.
https://www.canonrumors.com/canon-eos-r ... rizon-cr2/" onclick="window.open(this.href);return false;
Pikselinnysvääjille herkkua tyrkyllä.
Showreel:
https://vimeo.com/814152881
https://vimeo.com/814152881
-
- Viestit: 2533
- Liittynyt: Maalis 01, 2009 21 : 16
- Paikkakunta: Suur-Sawo
Re: Canonin peilitön FF, EOS R
no, ainakin canon-raidat on loppukuvassa entistä tiheämmin kun resoluutio kasvaa
Gold member of Sigma 14mm f/1.8 & 100-300mm f/4 fun club.