No, ne normaaliolosuhteet tuntuvat kestoltaan olevan samaa luokkaa kuin Olyn E-M5:ssä...Hinta on tosiaan laskenut, mutta julkistamisen aikoihin hinta kahvan kera oli samoissa kuin halvempien täyskennojen. Odottelin itsekin K3ii:n seuraajaa ja siitä ehkä suurin närästys. Omistatko uutta 55-300 teleä. Kiinnostaisi kuuulla kokemuksia tarkennuksesta. Kuvasin juuri oravaa k5:lla ja se ainakin luikki karkuun kittitlen ruuvitarkennuksen ääntä...rgbmode kirjoitti: Ensinnäkin kahvaa ei KP:ssäkään tarvita yleensä ns. normaaliolosuhteissa. Kuinkahan moni on sen hankkinut. Sinänsä kunnioitettavat ja kameraa rääkkäävät arktiset ekspeditsuunit kuten Mafferin, liipannevat vain enintään muutaman prosentin kuvaajista käytännön tarpeita.
Toiseksi, kahva maksanee noin 250e, mikä KP:n nykyisen hinnan kanssa tekee yhteensä rahaa noin yhden tonnin pintaan. K-1 maksaa sentään noin kaksi kertaa tuon verran.
En tietenkään vastusta sitä että uusiin malleihin tulisi lisää optioita. Valittaminen tuskin sentään koskaan loppuu, mikä tietysti on osaltaan kehitystä eteenpäin vievä positiivinen voima.
Lopuksi annos pehmeää kamerapornoa. KP lämpimissä sisätiloissa odotellen malttamattomana seuraavia haasteita. Ylpeän tietoisena siitä että malli on läpäissyt perällä varustettuna keskivaikeana pidetyn ”pakkaspäivä kairassa” M-testin. Vaikka sitä ei olisi tarvettakaan itse kokeilla, isäntä kun itse asuu etelämpänä. Samalla myös itsetietoisena siitä, että on läpäissyt ns. jokamiehen talvitestin myös normaaliakulla liehuvin lipuin.
Pentax KP
-
- Viestit: 1314
- Liittynyt: Tammi 10, 2007 22 : 44
Re: Pentax KP
-
- Viestit: 375
- Liittynyt: Maalis 07, 2004 14 : 05
- Paikkakunta: Hämeenlinna
Re: Pentax KP
Vain vanhemman DA 55-300. Kyllä sillä mielestäni KP:n tarkennus pelittää, en ole tosin kokeillut vielä liikkuvaan kohteeseen. -Asensin tässä yhtenä päivänä kameran ulos ja odottelin sisällä liveviewillä valmiina kaukolaukaisuun jos tulisi tipuja lintulaudalle mutta tuli kuva -terävä toki - vain lintulaudasta. Tipuset kyllä kävivät myöhemmin joukolla syömässä siemenet. DOH!ruutu kirjoitti: ..
Omistatko uutta 55-300 teleä. Kiinnostaisi kuuulla kokemuksia tarkennuksesta. Kuvasin juuri oravaa k5:lla ja se ainakin luikki karkuun kittitlen ruuvitarkennuksen ääntä...
Varsinaista extreemiä siis. :-)
-
- Viestit: 375
- Liittynyt: Maalis 07, 2004 14 : 05
- Paikkakunta: Hämeenlinna
Re: Pentax KP
Laitetaan vielä yksi hyytävän arktinen kuva todisteeksi siitä että KP:llä napsii kyllä vakioakullakin normaalitallaajan talvikuvia. Tässä taisi tosin olla pakkasta vain kymmenisen astetta, mikä toisaalta sopii vielä Pentaxin viralliseenkin speksiin.
..jahas.. tuo aijaa pienentää kuvat automaattisesti.
..jahas.. tuo aijaa pienentää kuvat automaattisesti.
-
- Viestit: 1085
- Liittynyt: Touko 15, 2008 12 : 11
Re: Pentax KP
Sellainenhan se järjestelmäkameran idea on, että varusteita voi kiinnittää ja vaihdella. Samalla tavalla se syö, kun huomaa, että vielä se yksi objektiivi jäi ottamatta mukaan, tai toinen muistikortti jäi kotiin ja ainoa muistikortti tuli täyteen kesken kaiken. Tai ihan vaan salaman akut unohtui ladata. Ja kaikki nämä syö jo ihan huonelämpotilassakin.mremonen kirjoitti:Koska se homma jäi nyt sen kahvan varaan. Mitä jos kahvaa ei olisi ollut mukana? Voi hieman syödä kun ensin päivän paarustaa kairaan ja sitten kamera lakkaa toimimasta.
Mutta noissa mafferin hommissa metrin ratakiskoa lukuunottamatta kaikki antautuu ennen pitkää. Eihän sillä Siruin kuulallakaan saanut edes puuta nurin.
Se taitaa olla Mafferin kuvaamisessa erona muihin, että Maffer etsii (ja löytää) niitä tekniikan rajoja, ja monet muut varmistavat (etukäteen), että kaikki varmasti toimii olosuhteista riippumatta.
-
- Viestit: 22694
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
Re: Pentax KP
Tällainen siitä sitten tuli.
Täyteen ladattu vakioakku kesti -25C tasan kolme kuvaa ja valotusajatkin oli alle sekunti per kuva. D-LI90 kesti sitten koko päivän siitä eteen päin. Siitä repimään huumoria.
Täyteen ladattu vakioakku kesti -25C tasan kolme kuvaa ja valotusajatkin oli alle sekunti per kuva. D-LI90 kesti sitten koko päivän siitä eteen päin. Siitä repimään huumoria.
Viimeksi muokannut Maffer, Helmi 01, 2018 23 : 27. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Viestit: 375
- Liittynyt: Maalis 07, 2004 14 : 05
- Paikkakunta: Hämeenlinna
Re: Pentax KP
Pitäisköhän perustaa kameransuojelyhdistys.
-
- Viestit: 22694
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
Re: Pentax KP
Ei missään nimessä. Käytettäväksi nämä on tehty ja Sonikin selvisi kämäsiä akkuja lukuun ottamatta hyvin, paremmin kuin tämä.
Päivän päätteeksi lumikenkä hajosi ja siitä rytäkässä jalusta lensi tykkypuuhun kun hain tasapainoa. Söpösti limited täynnä lunta :O
Päivän päätteeksi lumikenkä hajosi ja siitä rytäkässä jalusta lensi tykkypuuhun kun hain tasapainoa. Söpösti limited täynnä lunta :O
-
- Viestit: 13002
- Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41
Re: Pentax KP
Kivaa talvista seikkailukuvaa taas mafferilta! Vähän sääliksi käy sun kameravehkeitä, mutta ehkä Pentax kestää koettelemukset suurimmalta osin...
'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
-
- Viestit: 22694
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
Re: Pentax KP
Autot on tehty ajettaviksi ja kamerat kuvaamista varten. Ei näitä tule sääliä. Mitään täältä maailmasta ei loppupelissä mukaan saa kun aika koittaa.
-
- Viestit: 1805
- Liittynyt: Elo 04, 2009 17 : 33
- Viesti:
Re: Pentax KP
https://www.partioaitta.fi/osprey-ultralight-drysack-30" onclick="window.open(this.href);return false;Maffer kirjoitti:Tällainen siitä sitten tuli.
Täyteen ladattu vakioakku kesti -25C tasan kolme kuvaa ja valotusajatkin oli alle sekunti per kuva. D-LI90 kesti sitten koko päivän siitä eteen päin. Siitä repimään huumoria.
-
- Viestit: 9478
- Liittynyt: Joulu 10, 2003 15 : 43
- Paikkakunta: itähelsinki
- Viesti:
Re: Pentax KP
Olisko hieman eri asiasta kyse? Kun laukaisin leipoo kiinni, niin siihen ei oikein voi olohuoneessa varautua mitenkään.tehodia kirjoitti:Sellainenhan se järjestelmäkameran idea on, että varusteita voi kiinnittää ja vaihdella. Samalla tavalla se syö, kun huomaa, että vielä se yksi objektiivi jäi ottamatta mukaan, tai toinen muistikortti jäi kotiin ja ainoa muistikortti tuli täyteen kesken kaiken. Tai ihan vaan salaman akut unohtui ladata. Ja kaikki nämä syö jo ihan huonelämpotilassakin.
Eikä tuo kahvan käyttökään ihan ongelmatonta ole Mafferin valotusajoilla. Tuo ylimääräinen liitos/mötikkä tuossa välissä ei kameran vakautta ainakaan paranna. En tiedä petnaksista, mutta ainakin Nikonin kahvat nitkuu, kun on vähänkään enemmän painoa päällä. Joku D500 + 80-400 kahvan kanssa ja slingstrapilla on jo sellainen kombo, että sitä mielellään kannattelee toisella kädellä. Se on kuitenkin vain yhdellä melko pienellä ruuvilla kiinni koko hoito.
Innovoija (innovator) – 2–3% väestöstä: uskalias, koulutettu, omaa useita informaation lähteitä;
---
blogi
---
blogi
-
- Viestit: 22694
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
Re: Pentax KP
Antti laittoi hyvän vinkin tuossa yllä. Tiivis säkki on hyvä olla kameralle. Ihan vastaavaa ei itsellä ole mutta sellainen ratkaisu mikä on tiivis ja toimii. Toki voi survoa vaikka pariin jätesäkkiin :)
-
- Viestit: 375
- Liittynyt: Maalis 07, 2004 14 : 05
- Paikkakunta: Hämeenlinna
Re: Pentax KP
Bottom line taitaa olla se että kun välineitä on noiduttu ja vehkeet lopuksi umpikuurassa, niin miten ne kuvat onnistuivat?
-
- Viestit: 9478
- Liittynyt: Joulu 10, 2003 15 : 43
- Paikkakunta: itähelsinki
- Viesti:
Re: Pentax KP
Huonosti. Näkeehän sen tuolta kuva-osiostakin.rgbmode kirjoitti:Bottom line taitaa olla se että kun välineitä on noiduttu ja vehkeet lopuksi umpikuurassa, niin miten ne kuvat onnistuivat?
Innovoija (innovator) – 2–3% väestöstä: uskalias, koulutettu, omaa useita informaation lähteitä;
---
blogi
---
blogi
-
- Viestit: 1314
- Liittynyt: Tammi 10, 2007 22 : 44
Re: Pentax KP
Oli kelit mitkä tahansa, niin Penan insinöörit olisivat voineet miettiä hetken. Jos KP olisi varustettu kunnon peilijärkkärin akulla vs. K5, niin eipähän tulisi näitäkään tilanteita vastaan. Mikä idea on laittaa huono akku laitteeseen, joka paini julkaisuhetkellä samassa hinta luokassa esim D7200:n (akunkesto n.1100 laukausta ja kyseinen akku on itse asiassa käytössää myös V1:ssä, jonka kanssa ei ole tullut noita peilittömien akunkesto-ongelmia vastaan...) kanssa? Akkukahvan pitäisi olla lisävaruste eikä mikään pelastusrengas huonon vakioakun varalle.
-
- Viestit: 375
- Liittynyt: Maalis 07, 2004 14 : 05
- Paikkakunta: Hämeenlinna
Re: Pentax KP
Välineiden kuvat erikseen, mutta kysyin toivorikkaana siksi että tuolla Pentax forumin sisarketjussa kelpo maanmiehemme lupailee että puutteista ja kommelluksista huolimatta kuvia tuli runsaasti.mremonen kirjoitti:Huonosti. Näkeehän sen tuolta kuva-osiostakin.rgbmode kirjoitti:Bottom line taitaa olla se että kun välineitä on noiduttu ja vehkeet lopuksi umpikuurassa, niin miten ne kuvat onnistuivat?
https://www.pentaxforums.com/forums/203 ... her-2.html" onclick="window.open(this.href);return false;
“Today, we shot for 7 hours in -20 to -28C (with windchill over -40C)”
“I will present a huge amount of pictures after returning home from this trip.”
Joten ei ekstreme reissu tainnut ihan hukkaankaan mennä, KP:stä huolimatta …toivotaan. :-)
-
- Viestit: 22694
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
Re: Pentax KP
Kuvat onnistuivat siten kuten pitikin mutta monta aihetta jäi nyt toteuttamatta suunnitellusta. Ei näitä ruutuja vaan kännykällä jaksa viimeistellä reissun päällä.
KP on Suomessa käyttökelvoton ilman kahvaa valitettavasti. Vitriinikameraksi OK.
KP on Suomessa käyttökelvoton ilman kahvaa valitettavasti. Vitriinikameraksi OK.
-
- Viestit: 335
- Liittynyt: Touko 11, 2010 23 : 27
Re: Pentax KP
Tyhmä kysymys ehkä, mut kysyn kumminki.. ;) :
Toimiiko KP akkukahvan kanssa samalla tavalla, kuin K5IIs eli Valitse akku -asetuksilla ei ole mitään väliä, jos käyttää vain akkua kahvassa? Eli suljinnappi toimii jokatapauksessa (kamerassa ei akkua tai akku kuollut) ja kahvan suljinnappi ja rullat/napit vain kun kahva On -asennossa?
--
Akkukaffan nää kroppipentaxit IMO tarvitsee aina ellei kyse ole "lomanäppäilystä" kevyellä linssillä. K-1 taas on mukava ilmanki.
:)
Toimiiko KP akkukahvan kanssa samalla tavalla, kuin K5IIs eli Valitse akku -asetuksilla ei ole mitään väliä, jos käyttää vain akkua kahvassa? Eli suljinnappi toimii jokatapauksessa (kamerassa ei akkua tai akku kuollut) ja kahvan suljinnappi ja rullat/napit vain kun kahva On -asennossa?
--
Akkukaffan nää kroppipentaxit IMO tarvitsee aina ellei kyse ole "lomanäppäilystä" kevyellä linssillä. K-1 taas on mukava ilmanki.
:)
Pentax/Ricoh
-
- Viestit: 22694
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
Re: Pentax KP
Toimii kahvan kanssa niin että kamerassa ei ole akkua. Näin sitä käytinkin. Kuolleen vakioakun kanssa käy hassusti jos valottaa vaikka pinoa pakkasessa - kamera sammuu/boottaa itsensä kun ei ehdi vaihtamaan akkua ajoissa ja se kuva meni sitten siinä. Kun virrat saa päälle on asetukset ihan mitä sattuu.
-
- Viestit: 375
- Liittynyt: Maalis 07, 2004 14 : 05
- Paikkakunta: Hämeenlinna
Re: Pentax KP
Täällä ja muualla on myös kerrottu, että perän kanssa KP vaihtelee tarpeen mukaan akkujen välillä, ja toinen saa levätä välillä. Mutta ehkä tämä koskee vain normaalisäitä, ei kovia pakkasia? Tai jatkuvasti paukkuvia sessioita, kun ei ehdi lennossa vaihtaa?