Käväisin ulkona puoli yhdeksän maissa. Nappasin kuvan taivaalta ja siellähän oli kaari. Etelätaivaan puolella! Kuvasin sitä ja huomasin kohta seassa punaista. Sar -kaari. Ensimmäinen itselle.
Kohta taivaankannen poikki menevä kaari alkoi kirkatumaan ja sykkimään. Sen itäreunaan ilmestyi aaltokuviota, samanlaista kuin 7.10.2015. Pyysin perheen ulos ja soitin muutaman hälytyspuhelin, joiden ansiosta esimerkiksi äitini näki ensimmäiset revontulensa noin kymmeneen vuoteen.
Puoli kymmenen aikaan lähdin ajamaan kohti järveä. Pohjoistaivaalla oli kaunis, mutta onneksi rauhallinen kaari. Päästyäni perille, hyppäsin kahluuhousuihin ja suoritin kilometrin pikamarssin.
Perillä odottikin kollega. Mikäs siinä, rupatellessa kuluikin aika nopsaan. Kahlasin järveen ja katsoin, kun kaari nousi. Sanoin kaverille, että kohta lähtee. Ja totta tosiaan, kaari kirkastui ja alkoi sädehtimään. Hihkuimme molemmat ja saattoi siinä joku voimasanakin lentää. Kaari luikerteli, kirkastui ja yhtäkkiä, se pysähtyi. Oudon näköistä. Revontulet.. Seisahtuivat. Ne olivat paikoillaan lähemmäs puoli miuuttia, kunnes luoteispäähän alkoi nousemaan säteitä. Tämän jälkeen tulet alkoivat vetäytymään pohjoisemmas ja ne alkoivat sykkimään.
Odottelimme hetken, mutta uutta kirkastumista ei tullut. Eli takaisin autolle. Vaihdoimme vielä yhteystiedot ja toivotimme toisillemme hyvää kotimatkaa.
Kylmä järvivesi vaikutti sen verran, että vieläkin sormia paleltaa.
